Kuka on Markus Koskivirta?
Perusti käännöstoimistonsa vuonna 2007. Käännöstöiden ohella Markus opiskelee tällä hetkellä tietojenkäsittelytiedettä Kuopion yliopistossa.
Myös pieni sananen itsestäni lie paikallaan. Toiminimen perustaminen oli luonnollinen jatkumo aikaisemmille harrastuksilleni kääntämisen parissa. Parin vuoden vapaaehtoistyön raatamisen jälkeen ajattelin, että tällähän voisi tehdä myös rahaa. Olen 6.10.1985 syntynyt opiskelija, alunperin Tampereen seudulta. Muutin Siilinjärvelle 1998 vanhempieni töiden vuoksi, sopivasti aloittamaan 7. luokan. Siitä lähtien olen vaikuttanut Kuopion lähialueilla ja tarkoitus ei ole ainakaan lähiaikoina siirtyä täältä muualle.


